PekkaKorpivaara

Jalkaväkimiinat eivät ole korvattavissa

Kokoomusnuorten vaatimus, että jalkaväkimiinat kieltävä Ottawan sopimus on irtisanottava, on erittäin kannatettava.

Tämän 1980-luvun rauhanliikkeen aikaansaaman aivopesun seuraukset näemme nykyisen hallituksemme (ja Kokoomuksen) päätöksissä, joilla maanpuolustuksemme perustaa romutetaan tehokkuudella, mihin edes 1980-luvun rauhanliike ei pystynyt.

Viime vuodet ovat olleet maanpuolustuksen kannalta suuren muutoksen aikaa. Pääministeri Kataisen toimesta Suomi liittyi Ottavan miinasopimukseen, joka kieltää jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron. Suomen hallituksen päätös luopua jalkaväkimiinoista syntyi eduskunnassa hallituspuolueiden päätöksellä, jota koko perussuomalaisten eduskunt ryhmä vastusti.

Tulevan eduskunnan tulee kumota tämä järjetön päätös ja lopettaa lapselliset höpinät jalkaväkimiinojen korvaamiseksi joillakin muilla järjestelmillä. Miinaa ei yksinkertaisesti voi korvata millään. Miinojen aiheuttamaa puolustuksen heikkenemistä voidaan toki kompensoida muilla asejärjestelmillä, mutta korvata sitä ei pysty millään.

Itse pidän maan puolustamiseen tarkoitettujen ja siihen erinomaisesti soveltuvien aseiden viemistä Suomen armeijaltamme lähes maanpetturuutena ja miinakieltosopimukseen liittymisestä päättäneitä kansanedustajia lähes desantteihin verrattavina maanpuolustuksen sabotääreinä!

Sodassa jalkaväkimiinat ovat Suomen puolustukselle olennaisen tärkeitä. Miinakieltoon ei ole liittynyt naapurimaamme Venäjä.

Europarlamentaarikko Lasse Lehtistä lainatakseni "Ne, jotka ovat meille uskotelleet, että Venäjä ei ole naapureilleen turvallisuusuhka, ovat harvinaisen hiljaa. Venäjä on Venäjä, vaikka valtiomuodon voissa paistaisi. Tästä johtuu, että Venäjän naapurit tarvitsevat jalkaväkimiinoja niin kauan kuin Venäjällä on jalkaväkeä," näin siis Lasse Lehtinen.

Puolustusvoimain ex-komentaja Lauri Sutelan totesi Matti Lukkarin toimittamassa kirjassa "Lauri Sutela, Puolustusvoimain komentaja" sivulta 285:

"Olen kauhulla kuunnellut suunnitelmia, että meilläkin ollaan valmistautumassa henkilömiinoista luopumiseen. Se olisi anteeksiantamaton virhe. On esitetty rahamääriä, joilla miinat voitaisiin korvata. Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt minulle kertomaan, mikä on se korvaava väline tai menetelmä.

Suomalaisessa maastossa ei mikään korvaa miinaa. Se on halpa, tehokas ja pakottaa maahantunkeutujan varomaan jokaista askeltaan. Meillä ei viime sodissa tullut siviilitappioita omista miinoitteistamme, eikä menetelmämme tuntien tule vastakaan. Koko miinakysymystä tarkastellaan tunteenomaisesti näyttämällä kuvia afrikkalaisista jalkapuolista lapsista.

Henkilömiinoista luopuminen vie tehon myös panssarimiinoitteistamme ja hävitteistämme. Näin me luovumme tehokkaimmasta ja halvimmasta aseestamme. Ne jotka ajavat miinojen käytöstä luopumista ovat silottamassa tietä viholliselle.”

Puolustusvoimat tarvitsevat riittävästi tehokkaita aseita. Siksi ei pidä mennä mukaan kosmeettiseen asekieltohurskasteluun, jolla romutetaan maanpuolustusta. Tulevan eduskunnan tulee perua onneton jalkaväkimiinakielto ja lopettaa puolustusvoimien alasajo.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Päätös luopua jalkaväkimiinoista perustui muutamaan yksinkertaiseen lähtökohtaan:

1. Päätös auttaisi Tarja Halosen pääsyä YK:n korkeaan virkaan.
Ei toiminut.
2. Päätös toimisi esimerkkinä muille maille, jotka seuraisivat Suomea.
Ei toiminut, koska yksikään maa ei seurannut Suomen esimerkkiä.
3. Aseistariisujaidealistien kokouksissa Suomea ei enää ihmeteltäisi miinojen haltijana. Toimi.
4. Afrikassa ja muuallakin eri sisällissodissa luovuttaisiin miinojen käytöstä, koska ne aiheuttavat siviileille niin paljon vahinkoa. Ei toiminut.

Siis miinakielto Suomessa oli todella turha ja myös vahingollinen.

Käyttäjän PekkaKorpivaara kuva
Pekka Korpivaara

Hyvä yhteenveto päätöksen perusteista ja miten ne ovat käytännössä toteutuneet.

Maamiinojen käyttöön eri sisällissodissa ja sitä kautta siviileille aiheutuviin vahinkoihin Suomen esimerkillä ei ole ollut mitään vaikutusta.

Petteri Hiienkoski

Ymmärtääkseni korvaavia ja tehokkaampia asejärjestelmiä on, mutta ne ovat kalliimpia. Puolustusmäärärahoja kannattaisi ehkä kohdentaa järkevämmin kuin maamiinojen korvaamiseen.

Kansainvälisestä sopimuksesta irtaantuminen ei kuitenkaan ole diplomaattisesti järin suositeltava ratkaisu. Sen sijaan kannattaisi vakavasti harkita sitä, että sopimuksen täytäntöönpanosta yksinkertaisesti pidättäydyttäisiin ainakin toistaiseksi.

http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Toimituksen poiminnat